Kevät on jälleen tullut. Pari viikkoa sitten näin vuoden ensimmäisen moottoripyörän tien päällä, ja se on aina motoristille merkki kevään saapumisesta. Veri alkaa vetää baanalle. Mieleeni muistui muuan lehtileike, jonka ydinkohdat olen joskus kopioinut itselleni talteen. Koostetta voisi sanoa vaikkapa motoristin huoneentauluksi.
"Jokaisella on ikään, rotuun, sukupuoleen ja sosiaaliluokkaan katsomatta peruuttamaton oikeus olla motoristi. Ja totisesti: motoristi on motoristin veli, sillä he tuntevat samaa jokakeväistä tuskaa, joka yhdistää. Mikä on se kavala virus, joka näihin poloisiin keväällä iskee? Oireet ainakin ovat vakavat: suomalaiselle luonteelle vieras veljellinen tuttavallisuus, outo tapa moikata maantiellä sekä pakottava vimma parveilla keväisin.
Ja miksi sama tauti ei vaivaa autoilijoita? Autoilijat eivät juurikaan parveile, eivät heilauta kättä vastaantulijalle eivätkä varsinkaan ole ystävällisiä toisilleen. Tyypillistä motoristia ei siis ole, koska kaikkia kaksipyöräisen jalkojensa väliin ahtaneita riivaa tasa-arvoisesti sama tauti. 'Moottoripyörällä ei ajeta vain siksi, että päästään yhdestä paikasta toiseen paikkaan. Sen voi tehdä autollakin, mutta me ei ajeta autolla, koska siinä on seinät.'"
Jollain tavalla huomasin tuon pätevän vallan mainiosti myös amigisteihin. Sanan "motoristi" tilalle voisi varsin hyvin vaihtaa sanan "amigisti", ja tekstin perusajatus pysyisi silti samana. Korvaako sanan "autoilija" sitten sanalla "PC-käyttäjä" tai vaikkapa "Windows-käyttäjä", sillä ei liene merkitystä. Asian ydin on ajatus tiiviistä yhteisöstä, josta ketään ei kuitenkaan suljeta ulkopuolelle ja jossa yhteenkuuluvuuden tunne on suuri. Niin suuri, että alan ammattilaisetkin sitä ihmettelevät yhä. Kuten Steve Folberg sen sanoi: "Tietokonemerkin selviäminen vielä kuusi vuotta tuotekehittelyn loppumisen jälkeen on TÄYSIN ENNENNÄKEMÄTÖNTÄ tietokoneteollisuuden historiassa."
En ole kiihkoamigisti. Minunkin pöydälläni Amigan vieressä pörisee Wintel-kone, P400 Windowsilla ja muilla mausteilla. Se on työkalu, juhta, kone vailla sielua. Kun sen seinät alkavat ahdistaa, kun yksi "sovellus ei vastaa", toinen on ties kuinka monennen kerran "suorittanut laittoman toiminnon ja se lopetetaan", kolmas kieltäytyy käynnistymästä ja antaa tekstittömän virheilmoituksen pelkällä huutomerkillä ja OK-painikkeella varustettuna, olematon levylogiikka irvii sinisellä ruudulla "Virhe luettaessa CD-levyä asemassa I: Aseta CD-levy asemaan I: Jos CD-levy on jo asemassa, se on luultavasti puhdistettava." ja saa koko koneen niin juntturaan ettei itku ole kaukana - silloin kiitän Amigan luojia siitä, että minulla on vaihtoehto.
En väitä Amigan olevan virheettömän vakaa kokonaisuus. Nykyisellään Amiga on purkkaviritys. Tiedän sen, sillä neljä eri tavoin varusteltua A1200:aani sekä varsinainen pääkoneeni, huippukuntoon viritetty liki kymmenen vuotta vanha A3000, ovat aika ajoin tuottaneet minulle harmaita hiuksia. Olennainen ero on siinä, että kun PC kaatuu tai joku sen sovellus tilttaa, peruskäyttäjällä on hyvin harvoin mahdollisuutta tietää mikä meni vikaan ja miksi. Voi vain toivoa, ettei sama tapahdu uudelleen. Amigoissani on kaatumisiin aina löytynyt syy. Joko vika on ollut penkin ja näppiksen välissä, tai sitten kyseessä on ollut uusi patchi tai hardisviritys. Ongelmat ovat kuitenkin aina ratkenneet, joko hetkisen pähkäilyn tuloksena tai toisen amigistin ehdotuksesta, yksin tai yhdessä.
Amiga ei minulle merkitse tiettyä laitteistoa, tiettyä ohjelmistoa tai tiettyä tuotemerkkiä. Kyseessä on tunne, kokonaisuus, jota on vaikea selittää sellaiselle, joka ei koskaan moista ole kokenut. Microsoftin ja Intelin ylimielinen tapa yrittää omistaa oikeudet kaikkeen ja tasapäistää tietokoneiden käyttäjät yhtenäiseksi harmaaksi massaksi aiheuttaa minussa lähes allergisen vastareaktion. Ikään kuin kaikkien pitäisi syödä samanlaisilta lautasilta ja vain vaniljajäätelöä, vaikka muita makuja ja astioita on maailma pullollaan. Käyttäjän tietoja hipihiljaa keräävät ja niitä isoveljelle valvomoon muka "vahingossa" ja "suunnittelijoiden tietämättä" lähettävät ohjelmistot ja laitteet vain vahvistavat käsitystäni.
Odotan mielenkiinnolla ja avoimin mielin, mitä Amigan tulevaisuus tuo tullessaan. Uskon ja toivon, että amigismin "se jokin" siirtyy myös näihin uusiin laitteisiin ja ohjelmistoihin. En aio sairaalloisen fanaattisesti roikkua vanhassa laitteistossa tai ohjelmissa loputtomiin, sillä kaiken vanhan pitääkin särkyä, että uudelle tulee tilaa. Kun kaikki on kohdallaan, loppuu liike. Vierivä Boing-pallo ei sammaloidu.